Mesenaattikampanja kokeilussa: uutta Kuvion kevääseen!


Kulttuuriyhdistys Kuvio ry järjestää syksyllä 2019 kaikille avoimen SKIDI FEST -tapahtuman ja
hakee tapahtumaan, sekä yleisesti lasten että erityislasten lastenkulttuuriin mesenaattikampanjalla
rahoitusta.

Mesenaatti on vastikepohjaiseen joukkorahoitukseen tarkoitettu palvelu, sekä samalla Suomen
suurin yhteisörahoituspalvelu. Joukkorahoitus on kansainvälisesti vakiintunut rahoitusmuoto, jossa
ihmiset osallistuvat yhdessä heille tärkeän hankkeen kuten palvelun, yhteisön, yrityksen, teoksen
tai tuotekehitysprojektin, rahoittamiseen.

Kampanja kulkee nimellä Luova Sydän. Kampanjan kesto on 6 viikkoa, jonka aikana on
mahdollista tukea rahallisesti projektia ja vastikkeena siitä saa tuotteen tai palvelun. Mukaan voi
lähteä, niin yritykset, yhteisöt, säätiöt, kuin myös yksityiset henkilöt. Kampanja toteutetaan
aikavälillä 18.3-29.4.2019. Maaliskuun aikana Kuvion Facebook-sivuilla järjestetään äänestys,
jonka kautta saa vaikuttaa tapahtuman esiintyjään ja tapahtumapaikkaan, jos paikka on
mahdollista toteuttaa.



Vastikkeita on eriarvoisia, aina 20€ ja 1000€ välillä. Vastikkeina kampanjasta löytyy tuotteita ja
palveluita kulttuuriin ja taiteeseen liittyen.

Kuviolehtiö sisältää värityskuvia, puhdasta paperia ja värikynät. Kanteen on painettu Kuvion
tuoteideakilpailussa Reika Vesalan voittama kuosi. Tuotteen saa 20€ vastaan.



70€ arvoinen Taide On-tuokion voi ostaa itselleen tai kohdentaa haluamaansa
paikkaan/tapahtumaan. Palvelu käsittää Hooper Santosin musiikkituokion touko-elokuussa 2019
tai Kuvion oman työpajan. Hooper Santos on vuonna 2014 Suomeen muuttanut muusikko, joka on
tehnyt yhteistyötä mm. Antti Rissasen, The Great Helsinki Swing Big Bandin ja Pepe Willbergin
kanssa. Tällä hetkellä hän opettaa pasuunansoittoa Forssan musiikkiopistossa ja johtaa Forssan
soittokuntaa, sekä toimii freelancer-muusikkona.



300€ yritys tai yhteisö pääsee logolla mukaan SKIDI FEST -tapahtumaan.

1000€ saa lunastaa itselleen räätälöidyn kulttuurielämyksen SKIDI FEST -tapahtumaan.


Kampanjan toteutuksessa on mukana Humanistisen ammattikorkeakoulun Turun yksikön
Kulttuurituottajaopiskelija Anni Suominen, jonka ammatilliseen harjoitteluun kuuluu kampanjan
toteutus. Harjoittelu on osa Talous ja rahoitus -nimistä harjoittelukokonaisuutta, jonka tavoitteena
on oppia mm. yhdistyksen joukkorahoitushankinnasta.

Lähde mukaan tukemaan lastenkulttuuria! Kampanjasivu löytyy alla olevasta linkistä:
https://mesenaatti.me/campaign/?id=1081#single/view

Kommentit

Suositut tekstit